Valokuvia reissulta

Runsaammin valokuvia matkasta voi katsella Maren ja Juha Flickr-sivuilta:

Maren kuvat

http://www.flickr.com/photos/26395297@N04/sets/72157621386282703/detail/

http://www.flickr.com/photos/26395297@N04/sets/72157621538565560/detail/

Juha kuvat

http://www.flickr.com/photos/jukina/sets/72157621432795940/

Maanantai 13.7. - Kotia kohti

Maanantaiaamuna hyvästelimme talonväen ja maksoimme asunnon viikkovuokran (450 e loppusiivouksineen; 445 e + 5 e tippiä). Hän oli kuulemma uusinut paistinpannut jo nelja kertaa. Ilmeisesti keskieurooppalaisille pitää olla valurautapannut. Niin karmeeseen kuntoon ne olivat menneet. Muuten talo oli odotusten mukainen. Ruokailuvälineitä olisi saanut olla enenmän. Nyt oli just viidelle. Muuten varustus oli ok keraamista keittotasoa myöten. Uunia tosin ehdittiin kaivata. Mikrolla ei paista mitään.



Pääsimme hyvissä ajoin liikkeelle ja suuntasimme Innsbruckin ohitse kohti edelliselläkin kerralla tutuksi tulleeseen Swarowskin Kristallwelteniin. Upea paikka paitsi Marelle joka sai valoista ja äänistä migreenin. Siis varoitus herkille.



Sisälle mahtuu jos jonkinlaista huonetta erilaisine teemoineen ja tietysti kauppa, jossa voi tehdä ostoksia. Mare ymmärsi hetken hintoja tutkittuaan, miksi oli saanut tuliaisina lähinnä avaimenperiä ja lyijykyniä edellisiltä reissuilta. Kaupasta myös tarttui tavaraa mukaan.



Kristallimeduusa loi outoa hohdettaan.



Jotain vaaleansinistä oli luvattu Marjalle tuliaisiksi ja sitä Åke löysikin myymälästä. Sopi Itävallan taivaan sineen.



Swaroskilta suuntasimme autobahnaa pitkin kohti Münchenia ja lentokenttää. Matka joutui niin nopeasti, että jouduimme hieman etsiskelemään paikkaa, missä aikaa saisi kulutettua. Hieman navigaattorin naputtelua ja muutaman uudelleenreitityksen jälkeen suuntasimme kuumalle ja isolle Schloss Schleißheimin puistoalueelle kävelemään.



Turnausväsymys ja lämpötila alkoi olla sitä luokkaa, että hermot oli jo vähän kireällä. Varsinkin kun linnalla valmisteltiin jotain kokousta ja vierailukohteet olivat vähän rempassa.

Nautimme pienet juomat, ken nyt niistä nauttikin, isossa biergartenissa. Se hieman helpotti oloa. Seuraksemme saapui pienissä porukoissa maastopukuihin pukeutuneita reppuselkäisiä ja iloisia saksalaisia, jotka lievittivät janoaan oikopäätä puhtaalla saksalaisella mallastuotteella.



Selvyyden vuoksi. Mare juo olutta pääasiassa vain ulkomailla.



Lähdimme lopulta kohti lentokenttää. Odottelimme tovin parin junan ohimenoakin matkalla, mutta moottoritie oli lopulta kuuma ja navimme ohjasi meidät huoltamon kautta auton luovutukseen. Lopulta saimme auton luovutettua ihan oukei ja ilman isompia lisäkustannuksia vaikka pienet merkkimme olimme autoon jättäneetkin (laukut jättivät rantuja tavaratilaan).

Matkalla checkiniin ohjasimme hengästyneen ranskattaren samalle terminaalille. Juha strippasi kunnolla turvatarkastuksessa. Kengat ja vyöt yms. pois. Tavarat repusta pois. Tuli vähän sellainen "mistä näitä senttejä oikein tulee" fiilis. JA oli kuuma. Lämmittääkö ne Keski-Euroopassa kenttiä kesälläkin? Hiki valui.

Aikas pettymys oli kun Terminaali 1 lähtöaulan tarjoamiset olivat suhteellisen kevyitä. Siellä oli baari eikä oikeaa ruokaravintolaa. Olisimme voineet nauttia suuremmankin lounaan. Varsinkin kun Finskin koneessa (pieni Embraer 190; istuinnvyöt poikasten kokoa) tarjoiltiin vain voileipä. Paluulento sujui suht rauhallisesti pienessä turbulenssissa, mitä nyt Helsinkiin tullessa lentäjä tömähytti aika raskaasti. Mutta homma oli sillä bueno ja tavaratkin saattiin lopulta hihnalta.

Väsynyt, mutta onnellinen porukka suuntasi kotiinsa. Vai Macciin. Vai miten se oli?

Sunnuntai 12.7. - Maailma 3115 metristä

Aamu-unet tuntuivat niin mukavilta. Ei meinannut kuljettajakaan nousta, häthätää aamiaiselle. Mutta kahvilla se sunnuntaikin lähti käyntiin. Joukkomme suuntasi muistelemaan edellistä matkaa Kaunertalin jäätikön suuntaan. Kaunertal on yksi upeimmista laaksoista Itävallassa ja Alpeilla. Se on kapea ja nousee lopulta korkealle.



Maailma näyttää erilaiselta 3115 metristä merenpinnan yläpuolella. Huolet, murheet ja stressi häviää metri metriltä ja näkökulma avartuu. Ylhäällä istuisi ja meditoisi tuntikausia. Sellainen rauhoittava vaikutus vuorilla on. Sielu lepää silmän tähytessä kauas.



Nousimme aina yli kolmeen tuhanteen metriin, josta näkymät aukenivat kolmen valtakunnan alueelle, Italiaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Ilma alkoi olla jo aika ohutta. Tunsi askelissaan. Onneksi keli oli suhteellisen hyvä. Ei kylmä eikä kuuma.



Huipulta olisi löytynyt oikopolku takaisin Reschenseellekin. Polku laskeutui vain niin äkkijyrkkään että jätettiin väliin ja suosiolla palattiin tuloreittiä takaisin. Upea reissu hieman pilviselläkin säällä, kun näkyvyys oli kuitenkin hyvä.



Jäätikkötien päässä tapasimme Gubbel Toursin ryhmän, joka oli varsin gubbeleita!



Weissee on pieni lampi Kaunertalin ylärinteillä. Nimensä se on saanut veden väristä. Ja eikös siellä pinnassa jotenkin se lammen ladykin erotu? Kuvailimme paluumatkalla erinäisiä paikkoja. Åkekin suorastaan innostui:" Tätä oltiin tultu hakemaan!"



Katse tiiviisti korkeuksissa.



Viides kerta Kaunertalissa, mutta aina nämä paikata ovat erilaisia. Vieläkään niistä ei saanut kylläkseen. Joka kerta vuoret ovat tarjonneet erilaiset näkymät ja erilaisen näytelmän. Ei tämä toivottavasti jää viimeiseksi kerraksi. Kyllä tänne viitsii palata.



Paluumatkalla Åke ja Anssi jäivät kämpälle eineksen tekoon. Juho, Juha ja Mare suuntasivat Schloss Naudersbergille, mutta se oli valitettavasti jo kiinni. Auki se on sunnuntaisin vain aamupäivällä, joten se siitä. Korvikkeeksi suunnattiin majapaikkamme vastapäiselle rinteelle olevalle tielle. Tienviitat kertoivat sen johtavan St. Moritziin. Ihan niin pitkälle kolmikkomme ei kuitenkaan matkannut, mutta laskeutui serpentiinitietä Sveitsin puolelle kumminkin. Seurailimme joen vartta tovin ja löysimme sopivan korvikelinnan, jota kotvan kuvailimme. Sen jälkeen suuntasimme Audin keulan takaisin Nauderssiin.



Apart Benita on osoittautunut oivalliseksi valinnaksi. Pari vuotta vanhana se on hyvin siisti. Ja Panorama -huoneisto riittävän suuri meidän porukalle. Tosin Åke nukkui alahuoneen oleskelutilan keikkuvalla sängyllä. Yläkerran makuuhuoneet olivat huippuluokkaa ja viihtyisätkin. Varsinkin puukatto on mahtava. Huoneistomme terassi on kuvan talon vasemmassa reunassa Oikeassa reunassa on isäntäväen piha-alue. Välissä on vielä toisen lomahuoneiston terassi alakerrassa. Auton sai parkkiin näppärästi talon eteen. Kartoista ei taloa vielä löytynyt sen uutuuden vuoksi. Ympärille myös rakennellaa lisää lomahuoneistoja.

Nauders oli kätevä paikka. Siitä oli mainiot yhteydet niin Itävalla, Italian kuin Sveitsinkin suuntaan. Sadan kilometrin säteeltä löytyy todella paljon tekemistä ja Münchenin lentokentältä ajaa Nauderssiin kolmessa tunnissa. Suositellaan.



Talon varustuksiin kuuluin LAN, jota emme koskaan saaneet toimimaan, mutta 39 euron B:FREE -3G prepaid kortti ajoi saman asian kun se lopulta saatiin toimimaan. Kortin datamäärää jäi aikatavalla käyttämättä samoin puheaikaa, joten jos olet matkalla Itävaltaan vuoden sisällä niin hierotaan kauppaa.

Viimeinen päivä alkaa olla pulkassa. Vielä pakkaus ja vuokran maksaminen illalla. Maanantaiaamuna suuntaammekin sitten kohti kotia. Mutta sitä ennen vielä seikkailumme jatkuu seuraavassa numerossa, jota kirjoitellaan jo sitten kotomaassa. Itävalta vaikenee, mutta Suomi jatkaa hetken kuluttua.

Lauantai 11.7. - Saturday Feber

Aamu aukesi lauantaiaamuna hitaasti. Edellisen päivän reissu painoi jäsenissä ja niin väki nousi varsin hitaasti uuteen aamuun. Åke ja Juha suuntasivat reippaina heti aamusta kylän MPreisiin ostamaan maitoa. Tavaraa tuli sitten totutun kaavan mukan sellaisella 50 eurolla ja kaksi kassillista. Nyt tosin muistettiin osta se maitokin. Ja saatiin aamukahvit. Aamiaisen jälkeen Mare suuntasi shoppailemaan, ei tullut kauppoja (T-paita 80 e!).



Hetken viivytystaitelun jälkeen pojat suuntasivat Maren perässä kylälle. Ensin ajettiin hieman Naudersin ohitse ja käytiin tarkistamassa paikallinen hissiasema. Aamupäivisin päästäisiin helposti pienillä gondoleilla vuorelle, jos sää suosisi sekä kiinnostusta löytyisi. Hissi kulkee aamupäivällä klo 9-12 jatkuvasti ja sen jäljeen tunnin välein klo 17 saakka. Aika tuttu aikataulu näillä main. Hissiasemalta laskeuduttiin alas Schloss Naudersbergiin katsomaan joskos linnan kummitus olisi paikalla. Hän esiintyykin vain torstai-iltaisin, joten saimme tyytyä vain itse linnanmuureihin. Linnakin on auki vain muutamana päivänä viikossa, esim. sunnuntaisin.

IPhonella suunnistettiin kuitenkin linnan luona olevalle geokätkölle ja bongattiin se. Löytyi pienen etsinnän jälkeen. Juhon oli tiimin tarkin.  Logivihkoon tiedot ylös ja eikun kahville.



Ehkä sittenkin bongatttiin linnankummitus muurinraosta.



Linnan kahviossa nautimme pienet kahvit jäätelöiden kera. Lumbumba oli myös makoisaa rommin kera. Palvelu oli hyvää ja ystävällistä. Ruokalistakin näytti erinomaiselta ja laadukkaalta. Ainakin sen jälkeen kun Marelle selvisi, ettei listaan kirjoitettu "Schwein" suinkaan tarkoita joutsenta. Suosittelemme. Torstaisin päivälliselle ilmestyy kuulemma itse linnankummituskin.



Liekö Italian rajan läheisyys vaikuttanut, mutta jotenkin Åken sivuprofiili on alkanut muistuttamaan erästä Benitoa vuosikymmenien takaa.



Linnan haukka vihelteli meille pesäkolostaan. Hyppäsimme kahvien jälkeen autoon ja suuntasimme Italian puolelle tarkoituksena vierailla edellisenä iltana bongaamassamme luostarissa.



Reschenseen kirkontorni oli jälleen veden ympäröimä korjauksien jälkeen. Tosin veden pinta oli huomattavan alhaalla. Tornissa olevasta värierosta huomaa millä korkeudella vesi normaalisti on. Silloin ei onnistu kävely taustalla olevalla penkereellä.





Matkalla Marienbergin luostariin pysähdyimme kuvailemaan I maailmansodassa 1915-1918 kaatuneiden italialaissotilainen muistomerkkiä. Aika vaikuttava laakson keskeisellä paikalla. Olisiko taistelut käyty juuri tällä alueella? Muistomerkki oli keskellä laaksoa, joten sieltä oli upeat maisemat.





Liikennekulttuuri aiheuttaa hieman harmaita hiuksia sivu- ja takapenkillä. Jarrujalat käy melkein joka penkillä. Aika vauhdikasta liikenne alppiteillä onkin. Paikalliset painaa tuhatta ja sataa ohitse, polkupyöräilijät sotkevat seassa, moottoripyöristä nyt puhumattakaan. Nyt vielä kilpaan mukaan on lähtenyt armeija traktoreita, koska heinänkorjuu on täällä täydessä vauhdissa. Juha "Shumi" Kinanen vetäisi tänään aika vauhdikkaan ohituksen, johon liittyi aikalailla g-voimia eteen- ja taaksepäin. Onneksi Audissa riittää puhtia ja jarrut nappaa kiinni nätisti.



Nousimme vierailulle Marienbergin benediktiiniläisluostariin. Reitti luostariin kulki Malsin todella kapeiden katujen kautta. Hyvä, että Audi väliin mahtui. Ja välillä vielä traktorit purki kaduilla kuormiaan. Muutaman kehren eli neulansilmän noustuamme olimme luostarin parkkipaikalla, jonne Anssi sitten jäi maisemia katselemaan muiden suuntautuessa luostarinmäelle.



Luostarinmäeltä oli todella upeat maisemat alas laaksoon ja Malsiin. Luostarissa itsessään asustelee tällä hetkellä 12 veljeä, joiden päivät kuluvat työssä ja rukouksessa. Ora et labora!



Luostaria ympäröi varsin kliseemäisesti yrttitarhat ja hedelmäpuut. Siellä luostarin väki työskentelee ja kasvattaa itselleen syötävää. Matkailijoille luostarit ovat myös aina tarjonneet turvapaikkaa. Niin tämäkin. Siellä oli vierashuoneita majoittuville. Museo ja luostarikauppa palvelevat vierailijoita. Miellyttävä ja rauhaa huokuva paikka pistäytyä alppirallin keskeltä.







Luostarin rauhalliselta sisäpihalla huokui rauha ja kiireettömyys. Luostarin historia ulottuu aina 1600-luvulle saakka. Tosin museossa oli esineistöä aina 1200 -luvulta.



Luostarin kirkossa vallitsi uskomaton hiljaisuus. Upeissa stukkokoristeissa riitti ihmeteltävää pitkäksi ajaksi taivaltaan tekevälle turistille. Uusia maalauksia ja tarinoita löytyi jokaisella katseen kierroksella.



Tämän oudon seinäkoristeen tarina ei meille selvinnyt. Ja tarina sillä epäilemättä on. Koriste sijaitsi aika korkealla luostarin seinässä sisäpihalla.



Luostarilta suuntasimme Malsin kapeiden katujen kautta takaisin formularadalle, joka johti takaisin Naudersiin. Ajatuksissa oli lähteä käymään vielä Tarrenzin kyläjuhlissa, mutta joukoltamme hiipuivat voimat ilta-aterian jälkeen. Vareksen Jussi esimerkiksi tuuditteli Maren mukaville iltapäiväunosille. No, lomallahan tässä ollaan eikä tarvitse hötkyillä. Näkemistä ja varsinkin kokemista riittää niin, että aika tuntuu lentävän kuin siivillä.

Perjantai 10.7. - Rundi Liechtensteiniin, Sveitsiin ja Italiaankin

Perjantaiaamu aukeni aivan aurinkoisena. Torstaina olimme keskustelleet retken kohteesta ja se oli lopulta lilliputtivaltio Liechtenstein (160 km2 ja 33000 asukasta). Aamulla nautimme myös tukevan aamiaisen paistetuin munin ja nakein. Pienien alkukäynnistysvaikeuksien (Mare ehti käymään kaupassa) jälkeen joukkomme suuntasi kohti länttä ja Liechtensteinia. Ensimmäinen pysähdys tapahtui jo kilometrin parin päästä majapaikastamme, sillä matkan varrella sijaitsi mielenkiintoinen linnoitus, Festung Nauders, joka oli sotilaskäytössä viime vuosisadan puolelle saakka. Nyt se toimii linnoitusmuseona, opastetun käynnin saa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Me siis tyydyimme perjantaina vain ulkopuoliseen tarkasteluun.



Pihamaalta löytyi tykkejä ja tankkejakin (ihan T-52:kin)



Lyhyen linnoituskartopituksen jälkeen suuntasimme kohti Landeckia ja Innsbruck- Bregents moottoritietä. Sille päästyämme, eikun hanaa ja useita tunneleita. Pisin niistä oli 14,2 km. Siinä oli myös ylimääräinen tiemaksu elikä 8,7 euroa autolta. Se muuten jatkui ja jatkuin. Tunneleista päästyämme suuntasimme Liechtensteiniin, joka elää pankeista (melkein pankki per asukas) ja postimerkeistä (jälkimmäisistä tulee 15 % kansantuotteesta!!!!!).



Fat Lady tervehti meitä heti parkkihallista noustuamme. Yksi Vaduzin, Liechtensteinin pääkaupungin, nähtävyyksistä on Liechtensteinin taidemuseo, joka oli levittynyt hyvin keskustan kävelykadulle. Suuntasimme shoppailemaan ja kuvailemaan. Vaduz on helppo ottaa haltuun. Sen verran pieni se on. Kun kävelee kävelykadun päästä päähän niin siinä se sitten melkein onkin.



Taidetta oli levinnyt joka paikkaan ja se oli myös käsin kosketeltavaa. Maalauksista tilateoksiin. Paikalliset ovat ylpeitä taiteistaan ja taiteilijoistaan. Musiikista veistoksiin.



Liechtensteinin pankit hiljenevät viikonloppuisin, kun pankkiirit suuntaavat koteihinsa Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Raha haisee kaduilla. Ja ei...en avannut salaista tiliä. Autot ovat hienoja. Ferrarin avomalli bongattu ja useita Audin R8 malleja, parit Aston Martinit ja Jaggeja pilvin pimein.



Liechtenstein on pistäytymisen arvoinen, jos sen löytää. Moottoriteitä on helppo suhauttaa ohitse. Onhan maa vain 4x40km suuruinen. Muuallakin kuin Vaduzissa kannattaa pistäytyä esim. tarjolla on lintupuistoa pohjoisessa ja haukkashowta etelässä.



Ruhtinas Hans Adam II seuraa alamaistensa elämää ylhäältä käsin. Linnaan ei ole rahvaalla asiaa vaan se on yhden maailman vanhimman monarkian yksityisasuntona Vaduzin yläpuolella.



St. Valentin kirkko osoittautuikin aika "paholaisen" kirkoksi. Pikkupiruja oli pitkin kirkon puistikkoa sen ympärillä pensaissa. Sinänsä hyvä kirkko, koska sieltä löytyi helpotusten huone, jonka palveluksia joukkomme hyödynsi.



Kävelykierroksen jälkeen kylmä paikallinen olut "helvetistä" maistui oikein mukavalta. Etiketissä nimittäin luki Echte Liechtensteiner Beer, Hell's ja Ein Land, Ein Beer



Oluen ja jäätelökahvin jälkeen sukellettiin kohti uusia huomia seikkailuja. Koska emme halunneet palata vanhoja jälkiämme takaisin Nauderssiin, päätimme valita Tom Tomin ehdottaman reitin halki Sveitsin ja Italian takaisin Itävaltaan. Emme tienneet että lysti olisi kallista kun peruutelimme Audia tallista, nimittäin ajan suhteen. Aikahan on rahaa. Paluuretkemme kestäisi 2,5 h enenmän kuin tulomatka moottoriteitä pitkin. Mutta päätimme näyttää ja hevosvoimia käyttää...ja tarina alkaa...



Suuntasimme ystävällisen Tom Tomin neuvojen mukaan kohti Davosia. Pitkän tunnelin jälkeen sekoilimme ja ajelimme edestakaisin. Navi ehdotteli junamatkaa vuorien läpi (tai siis lauttamatkaa niinkuin se väitti). Kyseessä oli autojuna läpi vuorien. Hinta olisi ollut 27 e autolta, mutta päätimme skipata sen ja ajaa kohti vuoria. Aikamme pyörittyämme löysimme kuin löysimme oikean reitin ensin Davosiin (...ei, hiihtomaajoukkuettamme ei siellä tällä kertaa näkynyt). Mutta kansallislintumme, joutsen, kyllä pesi romanttisesti järven rannalla. Sukivat toisiaan ja parantelivat pesää omilla unuvillaan. Eivät oikein tykänneet kun Mare lähestyi kuvaamisaikeissa. Mulkaisut olivat vakuuttavia.

Lopulta suuntasimme Davosista kohti huippuja. Hieman ihmettelimme tauluja, joissa ilmoitettiin kulkemamme reitin olevan "avoinna". Aikamme kivuttuamme ymmärsimme, että olimme valinneet todellisen solareitin yli vuorien.



Matkamme vei ylös vuorille yli 2500 metriin useamman kerran. Maisemat olivat upeat. Karuja maisemat olivat hyvinkin, jopa lappimaisia. Kaunista...kaunista!



Ylhäällä oli muuten aika vilpoista. Mare jäähtyi sydäntä myöten korkeuksien viimassa. Mutta Juho nautti. Nyt saatiin sitä mitä oltiin tultu hakemaan. Huippukokemuksia.



Vaeltaja Jauhiainen laskeutumassa korkeuksista.



Alppiniityt olivat kuvauksellisia. Oikeastaan matka ei etene ollenkaan, kun joka mutkan takaa löytyy yhä hienompia kohteita. Ei näihin vuoriin väsy, ei.



Mutkikas reittimme vei meidät jopa Italiaa saakka, joiden pienten kylien ja kapeiden katujen läpi matkamme jatkui hämärtyvässä illassa. Koti kutsui meitä yhä kovemmin. Tai se taisi olla nälkä.



Monte Marian luostari näkyi upeasti tien varrelta.

Välillä oikeesti mietittiin mihin oltiin menossa, kun Sveitsistä siirryttiin Italiaan. Rajaa ylittäessä tullimiehen peukalon heilautus oli kuin hidastetusta filmistä. Italian kylät ja laaksot olivat todella kauniita. Olimme valinneet erinomaisen paluureitin. Lopulta saavuimme Naudersiin siis Italiasta eli etelän suunnasta läpi Reschenpassin. Nälkä alkoi olla niin että näköä haittasi. Tai sitten se oli hämärtyvä ilta. Joka tapauksessa Apart Benitaan saavuttuamme gourmet-ateria syntyi yhdessä tuumin nopeasti jääkaapin antimista (lohkoperunoita, makkaraa, lihaa ja kasviksia). Hyvää oli ja riittävän rasvaista. Espanjalainen punaviini maistui ja muutenkin koko elämä. Päivä oli todellä täynnään erilaisia elämyksiä. Tätä oltiin tultu hakemaan.

Lopullinen päivän reittimme oli: Nauders-Landeck-Vaduz-Davos-Füelapass-Suchs-Zernez-Müstair-Sluderno-Nauders.